Sivut

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Uusi ulkoasu

Mitäs tykkäätte? :) Headerin kuvat © Terhi Lehtimäki, Elli Eskola, Hilja Metsistö ja mää ite!
Sanpu & Valtti kiitää!

Eilen oli kiva päivä, olin Sannin ja Miitrin kanssa tallilla ja näin vihdoin Sannin uuden hepan ja Miitrinkin siinä samassa! Tintti oli oikein hurmaava kaunotar. Mentiin pellolle ratsastelee ja kuvailee, käytiin vuoronperään selässä. Lunta oli mun polviin saakka ja Valtti sai hyvää reeniä siinä. Olin tän hepan kyydissä ekaa kertaa, tuntu tosi kivalta kyllä, taidampa mennä uudestaankin jos vaan päästetään ;)
Vähän oon vinossa :l
Tallilta kotiin tultuani tein ensin kaikkea normaalia turhaa ja sitten päätin kokeilla mokkapaloja eri reseptillä, tää kulkee kylläki nimellä masaliisa mut periaattees sama juttu :) Niistä tuli ihan älyttömän hyviä! Oli paljon helpompi resepti muutenkin ja toi pohja on niiiiin suussasulavaa ja kuohkeeta.

MASALIISA

5 dl vehnäjauhoja
3,5 dl sokeria
2 tl soodaa
2 tl vanilijasokeria
200g margariinia
4 rkl kaakaojauhetta
1 dl vettä
1 dl vahvaa kahvia
2 kananmunaa

Sekoita kuivat aineet (paitsi kaakao) keskenään ja sulata voi kattilassa. Lisää voin sekaan kaakao ja vesi, sen jälkeen sekoita molemmat seokset keskenään. Lisää kahvi ja munat, kaada vuokaan/pellille ja paista 20 minuuttia 200 asteisessa uunissa.

100 g voita
2 rkl kaakaojauhetta
3 rkl vahvaa kahvia
paljon tomusokeria

Sulata voi, lisää kaakao ja kahvi. Lisää tomusokeria samalla sekoittaen niin kauan kunnes kuorrutus on tarpeeksi tönkköä. Kyllä sen sitten ite huomaa kun on hyvää :--)

Sit vaan kuorrute pohjan päälle, koristeet (esim. nomparellit, kookosrouhe...) päälle ja syömään! Ite suosin piparmintun makuisia strösseleitä, sopii tosi hyvin näitten päälle!

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Frontside ollie

Tuittu, Jytky & Rebecca♥
Taas on jääny bloggailu vähän vähemmälle vaikka kirjotettavaa olis ollukki! Tekstin otsikko viittaa biisiin joka ei lähe mun päästä millään enkä ees tykkää siitä :C Mut joo, alotetaan vaikka perjantaista. Mun hiukset on ollu kampaajan tarpeessa jo pitemmän aikaa, kesällä päätin ekaa kertaa vuosiin käydä jossain muualla kuin luottokampaajallani ja huonoksihan se päätös osoittautui. Nyt pääsin kuitenkin taas ihanan Irkun hoiviin Kaarinaan Joi'ssiin! Kasvatan nyt oman värin takasin ja muutenkin tukkaa pidemmäksi joten värjäiltiin vaan vaaleammaks raidoilla ja sävytettiin tyväri mätsäämään paremmin jotta saan nätisti kasvatettua nää. Huonoimmat latvat pois ja vähän ohentelua, nyt nä näyttää terveiltä ja luonnollisilta. Suosittelen kyl tosissaan tota kauneuskeskusta, siellä on kosmetologi joka tekee ripsiä, kulmia, kynsiä, kasvohoitoja ja vaikka mitä sekä huippuhyvät kampaajat ja viihtyisä ilmapiiri :)
Lauantaina menin jo aamusta tallille, harjailtiin siinä Hali-ponia ja muuta mukavaa ennen mun tuntia jonka Elli kuvas. Ihan perus koulutunti, menin Röllillä joka oli tosi kiva mut jotenki tosi jännittyny. Tunnin jälkeen alettiin vihdoin remppaa mun huonetta enemmän, saatiin maalattua seinät ja järjestettyä vähän tavaroita. Nyt enää tapetit, täydellisen pöydän löytäminen, lipaston kokoaminen ja sisustus. Tost huoneest tulee ihan superkiva! Kokosin elämäni ensimmäisen kerran IKEA-kalusteen, se oli yllättävän helppoa :)

Sunnuntaina käytiin Porissa. Mun oli tarkotus kokeilla vaan yhtä suokkitammaa mut piruuttani kokeilin nuorta oria samalla tallilla ja sehän oli aivan ihana. Hurmas mut täysin! Jos mul ois enemmän kokemusta niin oisin mielihyvin ostanut ton jätkän. Etsinnät kuitenkin jatkuu. Kahviteltiin vielä tuttavaperheen luona ja ajettiin kotiin.
 Maanantaina oli taas valmennusryhmän tunti, menin Röllillä. Treenattiin puomeilla ja kavaleteilla, sekä väistöjä niin maastakäsin kuin selästäkin. Rölli oli ihan hermona kun oli pitkästä aikaa estekalustoa kentällä! Hienosti meni kuitenkin.
...tyyppi nukkuu parisängys peiton al :D

tiistai 10. tammikuuta 2012

Väistötreeniä

Satunnainen räpsy Tessusta lauantailta, selässä tais olla Linda :)
Moikka! En oo vissii kertaakaa viel postannu ratsastustunnist yksityiskohtast selostusta joten voisimpa tehdä sen nyt :) Eilen siis oli Janican pitämä valmennusryhmän tunti. Saatiin ite valita ratsumme ja mä nappasin tietysti Tessan. Alotettiin ihan vaan rentoutumalla ja korjaamalla istuntaa - ensin keskivartalo, sitten jalat ja lopuksi hartialinja ja pää. Tessa tuntu tosi energiseltä ja innokkaalta jo ekasta askeleesta. Kerättiin ohjat ja alettiin työskennellä. Yritin hienosti havainnollistaa kuvin näitä tehtäviä, enpä tiä sekotinko vaan lisää mut olkaapa hyvät :3

1.
Alettiin mennä tiimalasin muotoista "kulmikasta kahdeksikkoa" aluksi käynnissä, sitten ravissa.
2. Lisättiin mukaan päätyvoltit
3. ...ja käyntiin siirtymiset halkaisijoilla

4.
Väistettiin pohjetta siten, että halkaisijoille asetettiin eteemme kartiot joita kohti suuntasimme ensin saadaksemme huolelliset suoristukset josta lähdettiin väistämään pitkälle sivulle. Samaa tehtävää käynnissä ja ravissa muutaman kerran.

5.
Vielä loppuun laukannostot L:stä pikän sivun loppuun!
Loppukäynnit vaa ja sit kaartoo. Porukka oli vähä väsynyt ja tehtii viel seläs matkoi maailma ympäri ja muuta! Noi hepat on oikeesti niin kilttejä, ne vaan seisoo paikallaan vaik siel seläs tekis mitä :) Mut huhhuh tol tytöl oli virtaa! Se ois juossu vaik maailma äärii. Ehdottelinki et sil pitäis mennä pellol päästelee höyryi vähä. Ois ihana painella vaa tuhatta ja sataa ton kans pisin maita ja mantui!

♥ kertokaa tykkäisittekö jos tälläsii postauksii tulis useemminki vai oliks iha tylsä ♥

lauantai 7. tammikuuta 2012

Tallipäivä

Olin eilen Ellin luona yötä, hengailtiin vaan perus paskanpuhumisen ja dataamisen lomassa. Elli on mulle vähän ku sisko, tai välil tuntuu et oltais oikeestikki ku Elpun kaa on nii helppoo vaa olla :) Aamulla mentiin tallille jo vähän aikasemmin, oli tosi kaunis auringonpaiste ja luntakin satanu yön aikana! Mulla oli tunti 11 aikaan, kenttä oli vähän kova ja paikoittain liukas joten tehtiin taas samaa liukkaan kelin treeniä.
 Menin pitkästä aikaa Almalla, ratsastin sillä joskus vuos sitten melkeen joka tunti ja ollaan me oltu muutamissa kisoissakin. Tykkään hirveesti tosta ponista, siihen osaa jotenkin luottaa erillai ku muihin. Sen kans oon oppinu ihan hirveesti ja uskaltautunu tekee vaik mitä! Voisin tehä postauksen musta ja Almasta jossain kohdin, ollaan koettu yhdes tosi paljon. Kuvailin viel oman tunnin jälkeen Ellin tuntia ja tallin uutta asukkia, supersöpöö minishettisoria.
Lopun päivää oon vaan kitunu kotona migreenin kourissa, tuntuu ettei mikään auta. Oon popsinu lääkkei koko päivän, yrittäny pitää verensokerin tasasena, nukkunu, juonu kahvii ja nyt tää on vast helpottanu muttei vielkää lakannu kokonaa. Pistän kuvia (kiitti elba) mun ja Alman tänpäiväsestä tunnista myöhemmin! EDIT: kuvia alla olkaa hyvät :--)

torstai 5. tammikuuta 2012

Tuu takas?

© Terhi Lehtimäki
Mul tuli yhtäkkii maailman kovin ikävä Ronjaa. Tässä hevosilmoituksia selaillessa tuntuu etten kelpuuta mitään enää Ronjan jälkeen. Se tunne ku nousin sen selkään ekan kerran oli niin upee... harmoninen, luottavainen, onnellinen. Mä tiesin välittömästi et tästä tulis mun hevonen. En osaa enää luottaa keneenkään, oon entistä varovaisempi ja vaativampi, ehkä se on ihan hyvä vaan. Saimpahan opetuksen tästäkin. Mä vaan niin toivon et löytäisin hevosen jonka kans voisin kokee sen saman tunteen minkä Ronjan kanssa tunsin. En enää pelänny, olin rohkee ja luottavainen, päättäväinen. Nyt oon taas pelokas ja ahdistunu. Selailin täs mun tallipäiväkirjaa, tässä pätkä päivältä jona rakas vietiin pois.



 6.12.2011 Jäähyväiset
Mentiin tallille 4 aikoihin. Ronja oli käytävällä kengitettävänä. Kengityksen jälkeen ruuvasin vielä yhteen jalkaan puuttuneet hokit. Harjasin vielä Ronjan ja vein sen karsinaan syömään heiniä. Laitettiin sen tavarat kasaan ja hetken kuluttua omistaja porukoineen saapui paikalle. Kannettiin tavarat autoon ja mentiin Ronjan luo. Siellä se mussutti tyytyväisenä heiniänsä. Omistaja talutti Ronjan koppiin. Se käänty vielä kerran kattomaan mua ja hörähti jäähyväiset. Auto ajoi pihasta pois Ronja mukanaan. Otin nimikyltin pois ovesta ja lähdettiin kotiin.

Vuoden eka postaus

Hellurei! Uus vuos ja uudet kujeet. Mulle kuuluu ihan hyvää, asiat hevosen oston tiimoilta alkaa vaikuttaa jo tosi hyvältä, kunhan nyt löytyis vaan se sopiva polle. Maantain tunnilla ratsastelin taas Tessalla, siinä on kyllä hevonen mun makuun :3 Kenttä taas paikoittain jäässä joten tehtiin ihan perus liukkaan kelin tehtäviä: taivutuksia, siirtymisiä, istunnan korjaamista... Meni ihan hyvin, mulla oli ainakin kivaa.

 Takasin muhun: oon vihdoin alottanu autokoulun! Huhhuh, tosi suuri askel multa mut onneks uskalsin sen ottaa. Tunnit on tähän saakka ollu tosi rentoja ja meil on hauska opettaja sekä tosi pieni ryhmä (5hlö). Nyt oon ollu vasta parilla teoriatunnilla mut kohta alkaa ajotunnit! Voi vitsi mua pelottaa mennä ratin taa. Oon nyt yrittäny opetella vaihteitten käyttöö koska tulevassa autossa tuskin on automaattivaihteistoa niin haluan osata sen hyvin ja sulavasti :--) Tää on kuitenki iha superawesome juttu, tääl maalla on vähän pakko olla auto käytössä. Täytän kuitenki vast vappuna et sinne toukokuulle saakka mul on aikaa opetella ja odotella.
 Välipäivinä olin tietysti alennusmyynneissä ja löysin sieltä paljon kaikkea kauan himoitsemaani, tässä kuvat osasta saaliista.
Hupullinen poncho Cubus, urheilutoppi Nike, laatikkoneule H&M

Neulotut hiuspannat Cubus, korvaläpät H&M

Tuubihuivi Cubus

Oho, tossahan oli melkeen kaikki Cubukselta. Eihän siinä muuta, mut tää oli eka kerta ku käyn kyseisessä liikkeessä. Tykkäsin hirveesti, sopivat hinnat, laaja valikoima, paljon hyviä perusvaatteita! Aika perus ketjuvaateliike. Kuvat on vähän kämäsiä ja sälekaihdinten pilaamia mut eipä tuo niin vakavaa oo :--)

Raavin niskaani -pose

Uudenvuoden aaton vietin kavereiden kanssa iltaa istuen, oli hauskaa ja lepposaa! Eipä siinä oikeestaan mitään kerrottavaa :D Yllä kuva meitsistä tona päivänä.
Vuoden 2012 kunniaks oon aatellu väsätä blogille uuden ulkoasun sekä uuden nimen :--) Saa nähä keksinkö uutta nimeä, mut ulkoasu uusiutuu kyllä.